Savon Laaturakennus Iisalmen Vuoden 2021 Yritys

Tulimme valituksi Vuoden Yritykseksi Iisalmen Yrittäjät ry:n vuosikokouksessa Runnilla perjantaina 5. marraskuuta.

Alla kiitoksemme:

Oli todellinen ilo ja kunnia vastaanottaa Iisalmen yrittäjien myöntämä Vuoden Yrityksen tunnustus. Sen arvo minulle todella merkityksellinen, sillä koen, että Iisalmessa on paljon erinomaisia ja  ehdottomasti palkinnonarvoisia yrittäjiä ja yrityksiä, joiden joukosta Savon Laaturakennuksen nouseminen on hieno asia.

Koen, että se, miten me SLR:llä on tähän päästy, on kolmen asian summa:
1. Meillä on hyvä liikeidea ja liiketoimintasuunnitelma.
2. Tiimi, joka pystyy kaiken toteuttamaan.
3. Asiakkaat, joille palveluja tuotetaan.

Haluankin kiittää ensin asiakkaita, joita ilman meitä ei olisi. On ollut ilo palvella seutukunnan yrityksiä ja kuntia alusta asti, ja viime vuosina myös yksityiset asiakkaat ovat tulleet vahvaksi osaksi toimintaamme. Kiitos siis asiakkaille siitä luottamuksesta, lupaamme olla myös jatkossa sen arvoisia.

Isoimman kiitoksen haluan esittää meidän tiimille, tärkeimmälle voimavaralle, mitä meillä on.  Paraskaan liikeidea tai suunnitelma ei voi toteutua, jos tekijät eivät ole sitoutuneita ja työssään täysillä mukana. Tämä koskee myös yhteistyökumppaneita. Ilman teitä me ei oltaisi tässä.

Minulla on ollut tuuri, että meillä on juuri sellainen porukka – sitoutunut ja sydämellään työssä mukana oleva. Se on helpottanut minun työtäni ja taakkaani valtavasti. Kiitos! Nyt onkin mukava saada tunnustus onnistumisesta, se vahvistaa uskoani siitä, että se, mitä teemme, on oikein. Täytyy kuitenkin tässä juhlan ja pysähtymisen keskellä myös muistaa, että elämä on jatkuvaa muutosta. Siinä mekin aiomme olla mukana, omaa toimintaamme jalostaen.

Kiitos vielä kerran kaikille ja tsemppiä yrittäjäkollegoille! Tehdään yhteistyössä Iisalmesta vielä parempi yrittää ja asua, jotta miellä on jatkossakin täällä menestymisen avaimet.

Kiitos!